Dropsin langoista oli kaupassa hyvä tarjous, tilaaminen oli helppoa ja jo parin päivän päästä sain ilmoituksen että paketin voi tulla noutamaan.
Heti kun tilaisuus salli lähdin hakemaan lankapakettia. Kävelin noutopistettä kohti aika reipasta vauhtia kun yhtäkkiä maa hävisi jalkojeni alta. Yksi Brysselin ikävämmistä tunnusmerkeistä, epätasainen ja tilkkutäkin lailla asfaltoitu jalkakäytävä oli tehnyt tepposet.
Täydessä vauhdissa, mutta silti kuin hidastetussa filmissä jalkakäytävän asfalttipinta lähestyi uhkaavasti. Ehdin työntää kädet eteen vaimentamaan iskua ja samalla miettiväni että tämä on väärä tapa kaatua, ei sitä judotunneilla näin opetettu. Mitään en silti ehtinyt tekemään.
Tällin jälkeen mitään kipua ei (ensin) tuntunut, mutta kämmenistä oli nahka raapiutunut pois ja siinä ensimmäisenä maanpinnan kohdanneessa polvessa tuntui myös pientä juilintaa.
Tässä vaiheessa moni olisi jo palannut kotiinsa paikkamaan haavat, mutta mitä tekee himoneuloja?
Kaivaa käsilaukun pohjalta vähän käytetyn paperinenäliinan, pyyhkii enimmät sotkut pois, puristaa sillä nenäliinalla haavoja ja klenkkaa hakemaan langat. Tietysti.
Ja kotiin palattuaan tarkistaa ensimmäiseksi taipuvatko sormet neulomaan. Kyllä taipuvat, ei siis mitään hätää.