sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Sukkaa pukkaa

Saturninan sukkatehtaasta päivää.

On taas se aika vuodesta, jolloin havahdutaan siihen että joulu on jo ovella eikä yhtään lahjaa ole valmiina. Sitten aletaan puikot sauhuten neulomaan sukkia ja muita pienempiä neuleita ilman sen kummempia suunnitelmia kuin että nopeasti on saatava valmista.

Voin nyt esitellä ensimmäisen parin melkein valmiita lahjasukkia täällä, koska olen täysin saletti siitä, ettei lahjan saaja lue tätä blogia. Eihän tätä lue vielä kukaan muukaan.

Joten, ta-daa, tässä hyö ovat:


Ohje löytyi täältä. Itse olen sitä muokannut 13-vuotiaan jalkaan sopivammaksi siten, että puikoilla on yhteensä 45 silmukkaa ja palmikkoa on pienempi pätkä. Toivotaan että arvio osui oikeaan.

Samaan aikaan kun muu maailma valittaa lumisateista ja myrskyistä, Brysselissä oli tänään kaunis ja aurinkoinen päivä, tuntui kuin olisi ollut jo hippunen kevättä ilmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti