keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kevättä ilmassa ja puikoilla

Koska nyt ollaan jo melkein helmikuun puolivälissä ja koska talvi on päättänyt tänä vuonna ohittaa Brysselin kokonaan, niin olen päättänyt julistaa oman kevätkauden alkaneeksi.  
Ilmasta pystyy jo haistamaan kevään (se ihana raikkaan ilman ja kostean maan yhdistelmä!) ja aamutkin ovat valoisampia. Puiston reunallakin oli jo keväistä todistusaineistoa.






Neuleosastolla sain Grommet-liivin lähes valmiiksi ja huomasin että lankaa olisi riittänyt vielä hihoihinkin, eli kokonaiseen villatakkiin. Hihat olisi saanut helposti lisättyä liiviinkin, mutta koska en ollut tehnyt liiviin napinreikiä ja koska huomasin kauluksessa oli pieni mutta ärsyttävä virhe (ja koska olen  pilkunviilaaja), niin purin koko tekeleen ja aloitin taas alusta, kolmatta kertaa.




Vartalo-osaan päästyäni laitoin tämän neuleen vähäksi aikaa jäähylle, sillä keväästä intoutuneena halusin tehdä pienen piristävän välineuleen. Löysin nimittäin vaatehuoneen perukoilta muovikassin jossa oli kolme kerää Novitan Puro-lankaa kauniissa metsän väreissä. Se suorastaan kutsui neulomaan itsensä Saroyan-huiviksi, jonka reunaa kiertää keväinen lehtikuvio.




Talvea vietän enää vain hetkellisesti talviolympialaisia katsomalla, mutta muuten on siis kevät. Aurinkoisia kevätpäiviä myös sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti