perjantai 5. syyskuuta 2014

Viherpeukalo

Viherpeukalon taitoni tulivat kesän aikana todistetuiksi oikein kahteen otteeseen.

Ennen Suomen matkaa jätin parvekkeelle muutamia kukkaruukkuja saattohoitoon. Yrtit olivat jo parhaat päivänsä nähneet ja ajattelin syksyllä ottaa ruukut uusiokäyttöön. Yhteen ruukkuun olin laittanut muutamia sitruunan siemeniä ja unohtanut ne sinne. Yllätys yllätys, heinäkuun aikana siemenet olivat itäneet ja nyt ikkunalla kasvaa pieni sitruunapuun alku. Tai alkuja, tässä näyttäisi olevan useampikin verso alulla.



Toimistollakin oli odottamassa iloisia huonekasviuutisia. Monta vuotta koomassa ollut kaktus oli alkanut loman aikana puskea poikasta.



Tästä voinee vetää sen johtopäätöksen, että kasvit menestyvät parhaiten kun en ole niitä hoitamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti