tiistai 23. joulukuuta 2014

Reippahasti käypi askeleet...

... äidin hommat on niin kiireiset... mutta ei onneksi enää kauan.

Pukinkonttiin valmistui vielä viime tingassa kaksi paria sukkia. Koska tiedän, etteivät lahjojen saajat lue tätä blogia, voin esitellä ne täällä.

Molemmat sukat on neulottu samalla tavalla kuin edellisen postauksen karkkisukat, eli silmukkamäärissä ja yleisessä ohjeessa on käytetty Novitan perusohjetta ja muuten nostettuja silmukoita ja kahta eri lankaa.

Näissä sukissa lankana oli Nalle ja kaapista löytynyt liukuvärjätty mysteerilanka.


Tämä pari taas on tehty yhdistämällä yksiväristä vihreää ja valmiiksi raidoitettua 7 veljestä. Raidat vähän rikkoutuivat ja lopputuloksena olivat metsänvihreät sukat.


Vietämme tämän joulun Belgiassa ja tänään haimme joulutunnelmaa lähikaupunki Gentistä. Edes sateinen sää ei himmentänyt tämän kaupungin kauneutta.


Brysselissä Atomium on naamioitunut joulupalloiksi.


Näissä tunnelmissa on mukava sytyttää muutama kynttilä, tarjoilla itselleen mukillinen kuumaa glögiä ja rauhoittua joulun viettoon.

Ihanaa ja rauhallista joulua toivotan myös teille!


1 kommentti: