sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pitsikauluri

Olipa kerran kolme kerää Alicantesta tuotua mohairlankaa. Ne oli ostettu hetken päähänpistosta ilman mitään sen suurempia suunnitelmia.
Alkoivat pitkälliset etsinnät sopivan ohjeen löytämiseksi.



Lanka olisi mahdollisesti riittänyt jonkinlaiseen niukkaan vaatekappaleeseen, mutta kun saan harvoin mistään vaatteesta kerralla sopivaa ja joudun usein purkamaan ja ottamaan joitakin kohtia uusiksi, en uskaltanut mohairlangan kanssa ruveta kokeilemaan onneani. Turvalliseksi valinnaksi jäi siis huivi.



Huivista halusin ehdottomasti pitsisen ja ilmavan ja suorakaiteen muotoisen. Koska sopivan ohjeen etsinnät eivät tuottaneet tulosta, koostin erinäisistä ravelryn "feather and fan" -malleista omiin tarkoitusperiini sopivan pitsineuleen. 

Luulisi, että kun on itse suunnitellut neulepitsin, niin sen myös osaisi neuloa. Mutta ilmeisesti näin ei ole, koska melkeinpä jokaisen pitsineulerivin lopussa minulla oli pari ylimääräistä silmukkaa tai sitten niitä puuttui. Ja kun tietää miten helppoa mohairlangan purkaminen on, päätin viitata virheille kintaalla ja jatkoin eteenpäin.

Ensimmäisen kerän loppupuolella pyörsin kuitenkin päätökseni täyspitkän huivin tekemisestä, koska jäljestä näytti olevan tulossa mitä oli. Koska purkamaankaan en voinut ruveta, ajattelin käyttää kerän loppuun ja katsoa miten tekele toimii kaulurina. 



Ja kas kummaa, toimiihan se. Virheet (joita ei ihme kyllä paljoa edes näy) jäävät piiloon ilmavaan ja kaulassa sopivasti laskoksilla olevaan neuleeseen.



Lisäsin kauluriin vielä pienet ja kevyet helmiäisnapit ja valmista tuli. Yhdestä tuhoon tuomitusta pitsineuleesta taisikin tulla vahingossa ihan suosikkiainesta.

Käyttöä tosin saa vielä odotella, koska ainakin tänään vielä Brysselissä sai nauttia ihanan lämpimästä aurinkoisesta kesäsäästä ja hellelukemista. 

4 kommenttia:

  1. Suloinen kauluri! Sopii varmaan minkä tahansa kanssa ja napit ovat kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä tuli ihan yllättävän monikäyttöinen lopulta, vaikka jossain vaiheessa ajattelin heittää koko neuleen menemään.

      Poista
  2. Ihana kauluri! Joskus pitsineuleissa ne silmukat ei vaan millään täsmää, mutta kukaan muu ei varmasti niitä virheitä tuosta neuleesta huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän kohdalla ne silmukat eivät täsmänneet ikinä, mutta onneksi tämä mohairpinta antaa paljon anteeksi :-)

      Poista