Kesä tuli keikkuen

Brysselin kevät on ollut tänä vuonna tavallistakin keikkuvampi eikä täällä oikein vieläkään uskalla kunnolla puhua kesästä.

Vettä on tullut viime viikot kuin saavista kaatamalla ja vaikkei täällä ole ihan yhtä pahoja tulvia ollut kuin Etelä-Belgiassa tai Pariisissa (paitsi yhtenä päivänä) niin se ei johdu veden puutteesta vaan siitä, ettei tässä kaupungin tuntumassa ole mitään kovin isoa jokea tai järveä. 

Joka tapauksessa viime viikonloppuna täällä ei enää tarvinnut kateellisena lukea Suomen helteistä, vaan lämpömittarin lukemat kipusivat täälläkin hellerajan tuntumaan. Ja silloin kun tällainen ihme tapahtuu, niin hetkestä pitää ottaa kiinni. Minäkin pakkasin laukkuun uusimman virkkausprojektin, termoksen (miten sitä kahvia pitää helteelläkin vain juoda) ja ranskan kirjat (kokeet taas tulossa), ja siirryin vihreille niityille läheiseen puistoon nauttimaan päivästä.

En ole virkannut paljon mitään sitten viime kesän, jolloin tehtailin urakalla aurinkohattuja. Tällä kertaa ajattelin tehdä jotain ihan muuta ja käyttää siihen vuosikausia lankalaatikossa muhineen puuvillalankaerän, jolle en ole monista yrityksistä huolimatta löytänyt hyvää mallia. 

Tätä on ollut kiva virkata, mutta tiheyden kanssa on ollut kaikenlaista hässäkkää. Voisi luulla, että virkkuuksesta saisi helposti sopivan kokoisen kun sitä on niin helppo sovittaakin pudottamatta puikoilta puolta silmukoista, mutta ei. Tämän pienen ongelmanpoikasen takia minulla on käynnissä poikkitieteellinen tutkimus miten saisin ihan vähän kutistettua tästä langasta virkattua tuotosta. Tästä näyttäisi nimittäin tulevan ihan vähän liian iso.

Ei näet millään huvittaisi ruveta purkamaan useamman päivän urakkaa, koko kun olisi täydellinen ihan pienellä fiksauksella. Tai ehkäpä ongelma poistuu ihan luonnostaan kesälomalla Suomen makoisien ruokien ja kesämökin grillimakkaroiden äärellä.

Palataan asiaan. Sitä ennen nautitaan ihanan vihreästä ja vehreästä viikonlopusta ja toivotaan että sitä vettä tulisi edes vähän vähemmän.