Käsitöitä olen kyllä tehnyt entiseen malliin ja se on ollutkin mukavaa hermolepoa kaikkien uusien haasteiden keskellä.
Mutta palataanpa ajassa vähän taaksepäin ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Yhdessä kesälomapostauksessa vilahtaa keskeneräinen kesäneule, jota tikuttelen menemään Alicantessa San Juanin hiekkarannalla muiden lomanviettäjien ihmettelevien katseiden kohteena.
Tästä neuleen alusta syntyi Isabell Kraemerin suunnittelema "...a hint of summer", josta tuli yksi pidetyimmistä puseroistani, sanan kaikissa merkityksissä.
Minä lähdin tekemään tätä puseroa taas lanka edellä, toisin sanoen näin kaupassa ihanan värisiä lankoja jotka oli ihan pakko ostaa. Hyvin pian selvisi että lanka oli paksumpaa kuin ohjeessa mainittu ja jouduin tekemään aloituksen pariin kertaan ennenkuin koko vaikutti sopivalta. Halusin puseroon vähän väljyyttä mutten mitään telttaakaan.
Ohjeen puserossa on tasaraitoja kahdella eri värillä. Minä sen sijaan innostuin Ravelryssä näkemistäni muista neuleista enemmän. Niinpä ostin lankaa useammassa värissä ja päätin tehdä epäsymmetrisiä raitoja niin, että puserossa on selkeä valkoinen pohjaväri ja sitten muita väriraitoja miten sattuu.
Hyvä idea, tosin toteutus vaatikin sitten tarkkaa kirjanpitoa jotta etu- ja takapuolen raidoista tuli samanlaiset. Etu- ja takakappaleet nimittäin neulotaan eri matkaa kainaloihin saakka ja yhdistetään sitten pyöröksi. Hihoissa sai myös pitää samanlaista rätninkiä. Tähän kun vielä lisätään monien langanpäiden päättely niin negatiiviset asiat tulikin tässä aika tyhjentävästi lueteltua.
Lyhyesti
Malli: Isabell Kraemer "...a hint of summer"
Lanka: DMC Natura Linen väreissä valkoinen, harmaa, pinkki ja punainen, menekki valkoista 2 kerää, muita värejä reilu 1 kerä
Puikot: 3 mm
Lopuksi vielä vähän lisää kesätunnelmia eli auringonnousu Alicantessa.
Kaunis raitapusero, sen malliselle on varmasti paljon käyttöä!
VastaaPoistaOli niin vaikea valita vain yhtä väriä joten laitoin kaikki suosikit samaan :-)
Poista