perjantai 17. tammikuuta 2014

Toinen hiha toden sanoo


Brysselissä on joulukuusisesonki parhaimmillaan. Jalkakäytävillä ei oikein mahdu kävelemään vaan saa puikkelehtia joulukuusien välissä.




Puistossa lehtipuhaltimet ja tuuli ovat puhaltaneet syksyn lehdet pois ja viime päivien sateet huuhdelleet loput. Maisema näyttää kovin talviselta ja paljaalta.



Villatakkiprojekti on edennyt kolmanteen hihaansa. Otin sitten puikot kauniiseen käteen ja purin ensimmäisen yritelmän pois. Neuloin uuden hihan loivemmilla ja vähemmillä kavennuksilla ja voilà! Käsi mahtuu hihaan ja sitä voi jopa taivuttaa!
Jännitysmomentiksi jää mahtuuko nappilistan laittamaan kiinni mutta jotain jännitystähän elämässä pitää olla. Enää en rupea purkuhommiin ennenkuin on viimeinen pakko.



Neuleseurana villatakkia tehdessä minulla on ollut tv-sarja Breaking Bad. Se näyttää olleen aika suosittu ja ymmärrän kyllä hyvin suosion salaisuuden. Olen itsekin jäänyt siihen jo koukkuun vaikka menossa on vasta ensimmäinen tuotantokausi. 

Tykkään usein neuloessa katsella tv-ohjelmia tai elokuvia ja olen antanut monille neuleillekin työnimen kulloinkin katsotun ohjelman mukaan. Niinpä minulla on esim. Komisario Montalbano -villatakki ja useampi pari Formula 1 -sukkia. Lukemaan en ole vielä oppinut neuloessa vaikka olen yrittänytkin harjoitella. Siinä joutuu keskittymään liikaa kumpaankin tehtävään eikä se onnistu kuin e-kirjojen kanssa. Videot ovat armeliaampia ja niitä voi seurata puolella silmällä putoamatta heti kärryiltä.

Täytyykin tästä lähteä Walter H. Whiten seuraan, palataan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti