sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Akropolis

Uskokaa tai älkää, mutta nyt olisi kerrankin valmis neule esiteltäväksi. 



Malli: Akropolis
Lanka: Schachenmayr Universa
Menekki: vajaat 250 g
Puikot: 4 mm


Tästä langastahan piti alun perin tulla villatakki, mutta se suunnitelma muuttui hyvin pian liiviksi kun langan riittävyydestä ei ollut takeita. Liivi taas joutui purkuun ja muuttui hihattimeksi kun sain akuutin lukihäiriön enkä ymmärtänyt ohjeesta vartalo-osuuden jälkeen höykäsen pöläystä

Ei tämä hihatinkaan mikään helppo nakki ollut. Innostuttuani liikaa Belgiaan tulleesta videopalvelusta tuijotin välillä enemmän kuvaruutua kuin neuletta ja joskus tuli muutama kierros neulottua kahteen otteeseen tai pudotettua pari silmukkaa. Seuraavana päivänä seurasi sitten vaurioiden kartoitus ja paikkaus näkymättömiin.



Isompi ongelmakohta tuli eteen kun selkäosa ja ensimmäinen hiha oli neulottu, ja olisi pitänyt purkaa väliaikainen aloitusrivi selkäosan reunasta toista hihaa varten. Neulehan aloitetaan virkkaamalla ketjusilmukoista pitkä nauha, johon silmukat luodaan. Selän ja ensimmäisen hihan jälkeen tämä virkattu rivi puretaan, ja silmukat poimitaan toista hihaa varten. Sattuneista syistä suosittelen tekemään tämän ketjusilmukkarivin erivärisellä langalla ja testaamaan etukäteen, että se purkautuu helposti. Itse virkkasin silmukat samasta langasta kuin muunkin neuleen, enkä saanut niitä purettua vaikka kuinka yritin ja saksilla uhkailin. Lopulta annoin periksi ja jätin tämän virkatun rivin paikoilleen. Loin uudet silmukat siihen ja saatoin suureksi helpotuksekseni todeta etten edes itse pystynyt näkemään liitoskohtaa.



Hihatin neulotaan siis kahdessa osassa ja hihan saumat ommellaan yhteen. Hihansuihin ja selkäosuuden ympärille virkataan reunus. Ohjetta oli helppo seurata, mutta jos itse tekisin tämän uudestaan, niin neuloisin tämän hihansuusta toiseen yhtenä kappaleena ja tekisin reunukseen joustavan neuleen. Itselläni virkattu osuus kiristää pingotuksenkin jälkeenkin vähän, vaikka muuten tästä tuli vähän liiankin väljä. Kyllä tämäkin neule silti varmasti käyttöön pääsee, viileinä kesäiltoina se lämmittää sopivasti. 

Tämän kesäneuleen valmistuttua näin ensimmäisille syyskylmille, täytynee ruveta hieman hiomaan ajoitusta ja aloittaa kiireesti talvisemmat projektit. Vai mahtaisiko omalla tahdillani olla sittenkin parempi jatkaa kesäneuleiden parissa ensi vuotta ajatellen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti