perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kukkia ja perhosia

Kun aurinko jo paistaa enemmän eikä millään malta odottaa niitä ensimmäisiä perhosia, on pakko ryhtyä suoraan toimintaan ja tehdä perhonen itse.


Tämä perhonen syntyi metallilangasta muutamassa minuutissa netistä löydetyn idean pohjalta.

Kevätkukkia on myös bongattu ja pihalla kasvava japaninkirsikkapuu availee jo vähän kukkaloistoaan.


Näistä inspiroituneena syntyivät korvikset.


Miten lapsellisen innostuneeksi sitä voikin ihminen tulla keväästä?

Ja on tässä muutakin innostuksen aihetta ollut. Minua potkaisi taas onni blogiarvonnassa. Lankahelvetti vietti merkkipäiviään ja hirveän ison osallistujamäärän joukosta voitin mahtavan palkinnon.      

                                                                                                                                                                                                       

Paketissa on 3 kerää Teeteen Salla-sukkalankaa lempiväreissäni, sukkaohjekirja, bambupuikot ja kässäkassi jossa tämän kaiken voi kätevästi säilyttää. Aivan mahtava palkinto! Sormet jo syyhyävät päästä neulomaan näistä jotain kivaa. Olen monista blogeista lukenut tästä langasta, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun näen sitä oikein livenä. Kiitos vielä kerran Lankahelvetin Hennalle! Ja täältä voi taas myöhemmin lukea mitä näistä valmistuikaan.

Koska tämä on jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä kun voitan arvonnassa niin nyt täytyy varmaan tänä viikonloppuna mennä tekemään lotto. Eikös sitä sanota, että ei kahta ilman kolmatta…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti