lauantai 17. lokakuuta 2015

Nurmilintu pääsi lentoon



Niinhän siinä sitten kävi, ettei sitä lankaa löytynyt enää mistään. Tai lankaa löytyi, paljonkin, mutta juuri se syvän punainen oli myyty loppuun koko Belgiassa. Tiedän tämän, koska kiersin sitä etsimässä aina Antwerpeniä myöten.

Kierros kannatti, koska löysin kivan lankakaupan Vilvoordesta, pienen ajomatkan päästä Brysselistä. Kauppa on äidin ja tyttären yhteisprojekti nimeltä Tegendraads ja siellä tulen jatkossakin varmasti piipahtamaan.


Kaupasta suositeltiin tilalle Bèrgere de Francen Idéal-lankaa. Sekään ei ollut sport-vahvuisena ihan ideaalia tähän tarkoitukseen, mutta koska väri oli passeli, se sai kelvata.


Kaiken tämän lankasekoilun jälkeen aikaa synttäreihin oli enää viikko, joten alkoi armoton neulomisurakka. En ole mikään supernopea neuloja muutenkaan, joten viikko tuntui hyvin lyhyeltä ajalta saada huivi neulottua ja pingotettua lahjoituskuntoon.

Enimmän osan viime viikonlopusta ja alkuviikon illoista vietinkin tämän puhteen parissa. Siinä tuli katsottua kaikki Downton Abbeyn tuotantokaudet sekä päälle uusimmat Silta-jaksot. Keskiviikkona päättelin silmukat ja torstaina piilotin langanpäät ja laitoin huivin pingotukseen.


Speksit:
Malli: Nurmilintu
Lanka: Bèrgere de France Idéal värissä Brouilly, menekki 150 g
Puikot: 3,5 mm


Tänään sitten luovutin huivin päivänsankarille ja toivon, että siitä on hänelle iloa ja lämpöä talveksi.




2 kommenttia:

  1. Nurmilintu on kyllä kaunis malli, neuloin itekin oman lintuseni keväällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kaunis malli ja nopeatekoinen! Tätä lintua on tullut bongattua kyllä paljon viime aikoina :-)

      Poista