lauantai 19. marraskuuta 2016

Ihan paras porkkanakakku

Minulla on tapana leipoa viikonloppuisin jotakin. Usein se jotakin on korvapuusteja tai erilaisia variaatioita aiheesta kahvikakku. Kahvikakkujen kanssa käy usein niin, että niistä jää puolet syömättä ja joudun heittämään loput pois. Nyt olen pari kertaa onnistunut tekemään porkkanakakkua, joka on niin hyvää ja mehevää, että se syödään pois alta aikayksikön.
Ohje on vielä kaiken lisäksi hyvin nopeatekoinen ja helppo. Kakku sisältää porkkanaa ja voi on korvattu kasviöljyllä (ei puhuta sokerista). Lähes terveellistä siis. Kuulostaako jo liiankin hyvältä?
No, kokeilkaa itse. Resepti on tämän näköinen:

Mahtavan mehevä porkkanakakku

0,5 dl kasviöljyä
2,5 dl jauhoja
1 tl ruokasoodaa
2 tl kardemummaa (voi laittaa vähemmänkin), vaihtoehtoisesti voi laittaa kanelia, tai molempia.
ripaus suolaa
2 munaa
1 dl hienoa sokeria
1 dl tummaa sokeria
1 purkillinen (150 g) kreikkalaista jogurttia
2,5 dl raastettua porkkanaa (n. 2 keskikokoista)

Sekoita kuivat aineet. Vatkaa toisessa astiassa munat, sokerit, jogurtti ja öljy tasaiseksi seokseksi. Vatkaa kuivat aineet pienissä erissä mukaan taikinaan. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 C asteessa n. 45 minuuttia. Ripottele jäähtyneen kakun päälle tomusokeria koristeeksi.
Ja varoituksen sana - tästä ei sitten yhdellä palalla selviä.
Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



2 kommenttia:

  1. Oi, vaikuttaa maistuvalta. Pitää kokeilla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liiankin maistuvaa :-P Makoisaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista