lauantai 13. tammikuuta 2018

Midsummer vai Midwinter Haze?

Olen kyllä vähän ihmetellyt että miksi Joji Locatelli nimesi tämän kaulahuivinsa juuri Midsummer hazeksi? Sehän on kuitenkin neulehuivi, eikä minusta mitenkään erityisen kesäinen. Vai johtuuko se siitä, että hän suunnitteli sen Jyväskylän neulefestareille ja Suomessa oli juhannuksena niin talviset olosuhteet?
Tiedä häntä, mutta kesäloman (ei Jyväskylässä eikä edes Suomessa) jälkeen halusin itsekin neuloa tämän niin monessa blogissa kehutun kaulahuivin. Langaksi ostin Lang Yarnsin Jawoll Magicia vihreän sävyissä.

Kerrankin sekä lanka että malli olivat aivan optimaalisen hyvä yhdistelmä. Näillä liukuvärjätyillä langoilla neuloessa kun on aina se riski, että neulepinta näyttää levottomalta tai värit ryhmittyvät kummallisen muotoisiksi kuvioiksi. Tällä kertaa sellainen ihme tapahtui, että langan värivaihtelut asettuivat niin että ne korostivat ohjeen parhaita puolia.
Neulominen oli kaikin puolin mukavaa ja ohjetta oli helppo seurata, vaikka ensikatsomalta vähän vierastin useampia sivuja kaavioita. Monisivuisista kaavioista huolimatta tämä oli aika hyvä telkkarineule sekä varsinkin matkaneule. Kaavioita oli helppo seurata ja ne oppi hyvin pian ulkoa niin, että ainoastaan kerroksen alussa ja lopussa joutui aina vähän lunttaamaan.

Tykästyin malliin niin kovin, että päätin tehdä toisenkin. Ostin kesällä Alicantesta täysin heräteostoksena tai mahdollisesti auringonpiston seurauksena mitä omituisimman värisimmän lankakerän, vai miltä kuulostaa yhdistelmä violettia, beigeä ja taivaansinistä?
En keksinyt langalle muutakaan käyttöä, joten otin sen matkaseuraksi joululoman pitkille ajomatkoille Englantiin. Ajattelin, että onpahan edes jotain tekemistä autossa istuessa. Ja katso, värit rauhoittuivat tässä neuleessa tosi harmoniseksi yhdistelmäksi!
Joskus kannattaa näköjään mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja kokeilla jotain ihan muuta.  Saattaa jopa yllättää itsensä positiivsesti.
Malli: Midsummer Haze
Lanka: Lang Yarns Jawoll Magic, n. 150 g (vihreä huivi), Katia Spring Rainbow (pastellihuivi), n. 150 g
Puikot: 3.5 mm vihreässä huivissa, toisessa 4 mm

4 kommenttia:

  1. Kauniita molemmat! Liukuvärjätyt langat ovat aina pieni yllätys, mutta se tekeekin neulomisesta mielenkiintoisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, liukuvärjätyillä langoilla neulomista ei meinaa malttaa lopettaa ollenkaan kun värien muotoutumista on niin hypnoottista seurata.

      Poista
  2. Ihana vihreä lanka tuossa ensimmäisessä huivissa. Kaunis muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo vihreä lanka olikin oikea täsmälanka tähän ohjeeseen.

      Poista