perjantai 29. toukokuuta 2015

Kotitossut

Valitettavan alkumetreille Suomen osalta tyssänneiden jääkiekon MM-kisojen ja Euroviisujen aikana neuloin kotitossuja.


Keskittymiskyky oli jännittäviä kilpailuja seuratessa heikonpuoleinen, enkä uskaltanut riskeerata lankoja mihinkään vaativampaan hommaan.

Kotitossut on tarkoitettu meillä käyvien vieraiden jalkaan ja suunnitelmissa on tehdä eteiseen pieni valikoima erilaisia. Belgiassa ei kyläiltäessä riisuta yleensä kenkiä jalasta, joten jonkunlaiset jalkineet on hyvä olla tarjolla jos aikoo pyytää vieraita jättämään kengät eteiseen.



Ensimmäisistä tossuista tuli niin eripariset, että päätin ottaa ne koekäyttöön itselleni. Toisesta parista päätin tehdä Suomen kannustusmielessä sinivalkoiset. Kannustus ei tosin tehonnut kun putosivat mokomat jatkosta ennen kuin sain ensimmäistäkään valmiiksi.

Värikkäämmissä tossuissa on lankana Novitan 7 veljestä petroolin värisenä ja Puro värissä 'Ilo'. Aika iloiset näistä tulikin, toisesta tossusta varsinkin. Toinen on vähän vakavamman oloinen.



Toinen pari on neulottu sinisen osalta Katian Oxfordista ja valkoisen osalta Novitan 7 veljeksestä (ehkä, vyöte on aikojen saatossa kadonnut). Puikot on molemmissa 5 mm.

Tossujen ohje "Simple garter stitch slippers" on todella helppo ja sopii hyvin jännittävimpienkin telkkariohjelmien oheistoiminnoksi. Tossut neulotaan alusta loppuun ainaoikealla ja päätellään virkkaamalla saumat ja reunat korostusvärillä. Ainaoikea neule paksun langan kanssa tekee tossuista ihanan pehmeät ja jotenkin "kuohkeat". 



Tämä tossumalli on muuten erittäin hyvä ja nopea lahjaideakin. Ja vaikka perusmalli on ihan yksinkertaisen tyylikäs sellaisenaankin, niin näihin voi helposti keksiä itse lisäkoristuksia. 
Ehkäpä itsekin uskallan kokeilla jotain muutakin kuin raitoja nyt kun olen siirtynyt taas rauhallisempien tv-ohjelmien pariin.

2 kommenttia:

  1. Niille olisi meidän vieraillakin käyttöä. Meillä on talvella niin kylmät lattiat, että tuttavat osaavat varustautua villasukkiin, mutta varatossujakin saisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös kylmät lattiat ja sen takia kukaan ei halua riisua kenkiä. Toivottavasti värikäs tossupino eteisessä auttaa asiaan.

      Poista