perjantai 11. huhtikuuta 2014

Dither

Niinpä siinä sitten kävi, että tarvittiin useampi jakso Top Gearia ja Voice UK:n finaali että saatiin tämä sukkapari valmiiksi



Täytyy kyllä sanoa että olen oikein tyytyväinen sekä sukkiin että itseeni kun sain vuosia kestäneen kirjoneuleboikotin lopetettua.  Edelliskerrasta onkin aikaa ja se sukanalku lojuu edelleen lankakorin pohjalla loppusijoituspaikkaa odottamassa.


Sukkien ohje on Dither ja se on saatavilla Ravelrystä. Malli on oikein armelias kirjoneuleita aloitteleville; vain kaksi väriä kerrallaan puikoilla eikä pitkiä langanjuoksutuksia. Tätä voi neuloa vaikka telkkaria katsoessa ja mallikerta on armelias pikku virheille. Näitäkään sukkia ei kannata liian tarkkaan katsoa.



Ohjeessa mainitaan että nämä voi neuloa mihin tahansa perussukkaohjeeseen. Niinpä päädyin tekemään nämä tutulla ja turvallisella Novitan perussukkaohjeella, koskapa lankakin oli kaapista löytynyttä 7 veljestä.  Ja koska vanhoja lankavarastoja tyhjensin niin värit valitsivat itse itsensä.

Näistä tuli sen verran kivat että taidanpa tehdä toisenkin parin toisella värityksellä. Mutta en ihan vielä. Välillä pitää taas jatkaa tätä uusinta ikuisuusprojektia. Brysselin sää on muuttunut sen verran kesäiseksi että ehkäpä se antaa taas uutta potkua kesäneuleeseen.





4 kommenttia:

  1. Ihanat! Ihania sukkakuvia, taasko täytyy kaivaa sukkapuikot esiin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sukkapuikot esiin vain ja tästä hyvä malli vielä tämän talven lumille!

      Poista