lauantai 31. lokakuuta 2015

Kukkia sukissa


Siitä ensimmäisestä Nurmilintu-yritelmästä jäi pari kerää upean punaista merinoa, eli juuri sopivasti sukkiin. Merinolle löytyi lankalaatikosta kaveriksi valkoista Nallea.

Ohje löytyi Novitan sivuilta, jossa tämä malli oli neulottu ruskeasta ja valkeasta langasta. Ohjeessa neuvotaan aloittamaan sukat 80 silmukalla, mutta minulla ne pyörivät jaloissa, joten pienen tuumaustauon jälkeen otin alun uudestaan suoraan 64 silmukalla.

Muitakin mutkia oli matkassa.


Ohjeessa on kaksi neulekaaviota, joista toinen kantapääkavennuksia varten. Kantapään jälkeen neulotaan siis kahdella puikolla kaaviota I ja kahdella puikolla kaaviota II. Ikävä kyllä kirjaimellisesti kantapään kautta opin, että kakkoskaavion jälkeen kuviot jättävät jalkapohjan puikot täysin eri riville kuin ykköskaavion mukaan neulotut. Suosittelen kokemuksen syvällä rintaäänellä (ja tuon yläkuvassa näkyvän lankakasan selvitettyäni) käyttämään vain kaaviota I ja laskemaan silmukat ihan itse.


Purkamiseksi meni, muttan näiden pienten mutkien jälkeen neulominen sujuikin sitten oikein mukavasti. Kaavionkin oppi helposti muistamaan, ainakin sen verran, että hyvin pystyi toisella silmällä hyvin seuraamaan uusimpia tapahtumia Downton Abbeyssä.

Luulin olevani sukkien neulomisessa jo aika vanha tekijä, mutta niinpä vain opin uuden asian. Ohjeessa neuvotaan tekemään vahvistettu kantapää niin, että silmukat nostetaan neulomatta neuleen nurjalla puolella. Itse olen tähän asti nostanut silmukat aina oikealla puolella. Päätin kokeilin tätä uutta vallankumouksellista tapaa ja neulepinnasta tuli sata kertaa siistimpää kuin normisukissani.


Malli: Naisen kirjoneulesukat (Novita)
Langat: Novita Nalle (100 g) ja Schachenmayr Merino Extrafine 120 (100 g)
Puikot: 3 mm

Hyvät tuli, vaikka itse sanonkin. Perhepiirissäkin sukat saivat positiivista huomiota. Mies kyseli ovatko nämä jotain marimekkoa ja perheen teini tykästyi sukkiin sen verran että varasi ne itselleen.




6 kommenttia:

  1. Oi, miten kauniit sukat!
    Täytyypä kokeilla silmukoiden nostamista nurjalla kantapäissä, nekin näyttää nimittäin erityisen hyviltä näissä sukissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä aion myös pitää tämän metodiln jatkossa aina käytössä, ei uskoisi että mokomalla pikkujutulla voi tulla niin paljon siistimpää jälkeä :-)

      Poista
  2. Todella kauniit sukat! Itsd asiassa minäkin nostan silmukat aina oikealla puolella. Nyt menee tuo toinen tapa kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla ja yllättyä iloisesti :-)

      Poista