lauantai 8. lokakuuta 2016

Talven varalle


Vaikkei ihan ensi näkemältä arvaisi, tämä setti oli yksi kesäneuleistani. Pitkille auto- ja laivamatkoille piti löytää joku pieni ja helppo käsityö, joka ei veisi liian isoa tilaa laukussa.
Lankalaatikossa oli sopivasti hamstrattuna kerä Regian harmaata tweediä (Regia 6-fädig tweed), joka riittäisi mukavasti johonkin pieneen myssy- tai sukkaprojektiin.  

Vaikka sain vietettyä ravelryn syövereissä paljon aikaa tutkimusretkillä, mikään valmis ohje ei oikein puhutellut. Sen sijaan mielessä alkoi pyöriä idea löysästä tupsullisesta piposta, jonka alla ei kampaus heti litisty sekä palmikkokuvio, joka ei kuitenkaan olisi ihan sitä perinteistä tavallista mallia.  


Näistä aatoksista syntyi myssy, joka sai nimekseen Väre kun pintaneule muistuttaa minusta kovasti väreilevää vedenpintaa. Neuloin tätä myös kesämökin laiturilla, joten voi olla että yhteys tuli sieltä.



Lapaset tein jälkeenpäin kun huomasin että lankaa jäi tähteeksi ainakin puoli kerää. Koska en ollut varma riittäisikö se lapasiin, harkitsin ensin kämmekkäitä, mutta rohkeana (ja kylmäsormisena) suomalaisena päätin lopulta tehdä kokonaiset lapaset. Ja riittihän se lanka, jopa niin hyvin, että sitä jäi vieläkin johonkin sopivaan jämälankaprojektiin.

Lapasen kädensuulla on samanlainen taite kuin myssyssä ja kämmenselkään on neulottu samaa pintakuviota.



Oikean lapasen kämmenpuolella on jekku. Otan aika paljon valokuvia ulkona, joten neuloin lapasen kärkeen etusormelle pienen aukon kuvien ottamista varten. Näin ei tarvitse palelluttaa koko kättä kun hyvä kuvauskohde tulee hollille kun lapasta ei tarvitse ottaa kokonaan pois. 
Aukko on tehty samalla tekniikalla kuin napinlävet.


Talveen on nyt siis varauduttu kunnolla. Tosin ennen viime viikkoa ei ainakaan täällä Brysselissä edes ollut merkkejä mistään talven tulosta, eikä melkein syksynkään. Päinvastoin, päivät olivat aurinkoisia ja koko syyskuu oli lämpimämpi kuin esim. kesäkuu, jolloin ihmettelin monesti minne kesä on unohtunut. 
Viikko sitten tapahtui selvä käänne ja joinakin aamuina on käsineitä jo vähän kaivannut. 



4 kommenttia: