torstai 30. huhtikuuta 2015

Kukkasukat

Kukka-aihe jatkuu, mutta nyt palataan taas käsitöiden pariin. Neuloin kukkasukat.



Raidallisesta villatakista jäi lankaa tähteeksi asti, vaikka olin varannut sitä vain 350 g ja aluksi pelkäsin että mahtaako se edes riittääkään. Lankaa meni siis takkiin vain vähän yli 250 g ja jäljelle jäi melkein kokonaiset kerät kumpaakin väriä.
En kuitenkaan uskaltanut mitään kovin pitkävartisia sukkia ruveta suunnittelemaan, joten päädyin tällaiseen lyhyeen malliin.



Kuten joku on saattanut huomatakin, olen kovin ihastunut vaihtuvan värisillä langoilla neulomiseen (onko tälle langalle joku suomenkielinen termi olemassa?).

Halusin siis mukaan tätäkin lankaa, mutta tällä kertaa jossain muussa muodossa kuin raitoina. Kukkakuvio löytyi Garnstudion "Irish Dream" –mallista ja loput on neulottu mummon perinteisellä sukkaohjeella.



Kivat kesäsukat näistä tuli. Tämän Lang Yarnsin Jawoll -langan sisällä tulee pieni erillinen rulla vahvikelankaa nimenomaan sukissa käytettäviksi, mutta en sitä muistanut näihin laittaa. Harvemmin saan muutenkaan villasukkia kulutettua puhki, joten eivätköhän nämäkin kestä. 
Ja jos eivät kestä niin siitähän saa hyvän tilaisuuden tehdä uudet.

2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat, liukuvärjätty lanka antaa kuvioon oman säväyksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ingi. Kyllä antaa ja niistä neulomiseen jää ihan koukkuun. Vyötteeseen pitäisi varmaan laittaa varoitusteksti "voi aiheuttaa riippuvuutta" :-)

      Poista