lauantai 15. elokuuta 2015

Visio lankakaupassa ja mitä siitä seuraa

Kesäloman aikana, alicantelaisen kässäkaupan puuvillalankoja hypistellessäni sain vision. Nimittäin tämän:


Takki on perusmalli, ja vartalo-osa on neulottu yhtenä kappaleena alhaalta ylöspäin. Silmukkamäärät, kavennusten määrät, nappilistat ja hihan istutukset on koostettu ja sovellettu ainakin viidestä eri ohjeesta. Hihat on neulottu suoraan paikoilleen lyhennettyjen kierrosten avulla. 

Ompelu ei ole vahvin valttini, joten tämän kanssa sitä tuli ainoastaan olkasaumoissa ja napeissa.



Napeista puheen ollen, tuskinpa olisin löytänyt tämän täydellisempiä mistään. Nämä ovat täsmänapit juuri tähän neuleeseen.


Näissä langoissa ihastuin raikkaan puhtaisiin väreihin. Tästä takista tulee mielikuva aamuisesta kävelystä kesäisessä puutarhassa, jossa vielä usva leijailee, ja johon aurinko heittää ensimmäisiä säteitään. 
Menipäs runolliseksi, mutta on tämä mukava ja pehmeä päälläkin. On hyvin todennäköistä, että tästä tulee vielä lempineuleeni.


Malli: Oma viritys
Lanka: Valeria di Roma Soft Cotton, joka italialaiselta kuulostavasta nimestä on hyvinkin espanjalainen lankamerkki, 100% puuvillaa
Kulutus: Hieman yli 2 kerää kumpaakin vihreää, ja vähän alle 2 kerää valkoista lankaa, eli yhteensä +/- 300 g
Puikot: 3mm


En voisi olla tyytyväisempi tähän projektiin. Ainoa harmitus tuli siitä, etten älynnyt ostaa tätä lankaa myös muissa väreissä.

Brysselin keskusaukiolla on parhaillaan menossa Flowertime-kukkatapahtuma. Joka toinen vuosi Grand-Placelle rakennetaan valtava kukista tehty matto ja joka toinen vuosi aukio koristellaan muuten vain kukin. Nyt on se muuten vain -vuosi.





4 kommenttia: