lauantai 19. maaliskuuta 2016

Still light


Monen viikon tikuttamisen jälkeen sain valmiiksi yhden ikuisuusneuleistani, Still Lightin.
Tämä on neule, jota on neulottu ja hehkutettu monissa blogeissa, eikä syyttä, koska aivan nerokas mallihan tämä on. Yksinkertainen ja kaunislinjainen, helppo neuloa ja uskoisin että myös käyttää.

Langaksi hankin kerrankin ohjeen mukaista Dropsin Alpacaa, joka oli ihanan pehmeää ja mukavaa neuloa. Langan väri, tumma turkoosi, ei ollut niitä ihan kaikkein silmäystävällisimpiä vaihtoehtoja hämärinä sydäntalven iltoina neulottavaksi. Väri on kuitenkin kaunis ja vaihtelee valosta riippuen sinisen ja violetin sävyissä. Turkoosia siitä tosin ei saa tekemälläkään, tai sitten olen värisokea.


 Vaikka neuloin puseron ohjeen mukaan ja ohjeen mukaisilla langoilla, niin onnistuinpas kuitenkin saamaan jännitysmomentin aikaan neuletiheyden kanssa. Luin nimittäin epähuomiossa, että pusero neulotaan 3,5 mm:n puikoilla kolmosen sijaan ja huomasin tämän virheeni vasta kun olin neuloa posottanut jo lähes kainaloihin asti. En jaksanut ruveta purkamaan, vaan jatkoin neuletta tyynesti XS-koossa. Neulepinnasta tuli hyvin pehmeä ja ilmava, eikä tuo väärä neuletiheys haitannut mitään.



Ainoa asia, joka jäi vähän kaivelemaan on se, että hihat olisivat saaneet olla himpun verran tyköistuvammat. Nyt niistä tuli vähän löperöt, mutta ei niin paljon, että jaksaisin ajatella muutostöitä. Vähän huolettaa myös miten tuo alpakkalanka käyttäytyy myöhemmin, nyppyyntyykö helposti? Jos sinulla on tästä kokemuksia niin kerro.

Vielä lopuksi haluan esittää kiitokset uusille KnitPron pyöröpuikoilleni, joiden ansiosta neulominen oli niin helppoa ja hauskaa. Kyllä tämä neulominenkin taitaa olla välineurheilua.


Speksit:
Malli: Still light
Lanka: Drops Alpaca
Menekki: Vähän vajaa 8 kerää, eli n. 400 g
Puikot: 3,5 mm

8 kommenttia:

  1. Onpas kaunis ja ihana väri! Mä neuloin itselleni punaisen Still Lightin alpakkasilkkilangasta. Kavensin omassani hihoja tuplasti sen, mitä ohje sanoi, jotta sain niistä istuvat. Ohjeenmukaisilla kavennuksilla olisivat olleet aivan liian löysät vaikken mikään langanlaiha ole itsekään. Pitäisikin tehdä toinen tummempi. Oli minusta yllättävän kiva ja nopea neulottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annina! Hyvä neulottava oli ja haaveilen jo seuraavasta. Silkkiseoslangasta saisi varmasti kauniisti laskeutuvan. Seuraavalla kerralla täytyy tosiaan tehdä nuo hihat omin mitoin niin saa niistä paremmin istuvat.

      Poista
  2. Kiitos Johanna, kyllä tästä tuli ihan suosikkiainesta :-)

    VastaaPoista
  3. Ihana! Ja väri on kaunis, muttei kyllä tosiaan missään määrin turkoosi :) Nyt minäkin haluaisin sitten tietysti oman Still Lightin, mistähän saisin lisää tunteja vuorokauteen.

    Minun kokemukseni mukaan Dropsin Alpaca on aivan huippulankaa, olen neulonut siitä monenlaista, esim. yhden mekon toissa syksynä, eikä se ole nyppyyntynyt yhtään, vaikka on ollut ahkerassa käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Tämä on aika nopea neulottava, vaikka kieltämättä välillä vähän puuduttava kun oli niin paljon sileää neuletta. Hyvä telkkarineule! Kuulostaa lupaavalta tuo langan nyppyyntymättömyys, toivotaan että kestää.

      Poista
  4. Onpa se kaunis! Minulla on Still Light vielä neulomatta, Dropsin alpacaa olen neulonut kyllä paljon. Pitkän käytön jälkeen jotkut kohdat saattavat nyppyyntyä ja kyynärpäät venyä, mutta oikein hyvä lanka kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ingi! Huomasin pingottaessa että tämä lanka venyy helposti, mutta jospa tuo muuten säilyisi hyvänä.

      Poista