perjantai 5. joulukuuta 2014

Kyllä maalla on mukavaa

Viime aikoina on tullut kerrottua ja näytettyä vähemmän Belgiaa, joten tässä muutamia tunnelmakuvia marraskuun lopusta kun osallistuin erään patikkaseuran sunnuntairetkelle Brysselin lähellä.


Tuli nähtyä vähän belgialaista maaseutua.


Patikoimme niittyjen ja peltojen keskellä. Näytti siltä kuin olisi ollut kevät.


Keltakukkainen on kuulemma sinappia. Sitä ei korjata pellolta vaan kynnetään sisään lannoittamaan maata tulevaa satoa varten.



Päivä oli mitä parhain ja matka jatkui halki viheriäisten niittyjen.


Lehmät laidunsivat täyttä häkää ulkona vaikka oli marraskuun loppu. 




Eikö tämä aasi hymyilekin?


Ja matkan huipennus.... bambi!

Maaseudun ajankohtaiset asiat tulivat tällä reissulla tutuksi. Nyt esimerkiksi on lanttujen sadonkorjuuaika.


Lisäksi löytyi lisää todistusaineistoa siitä, että Belgia on sittenkin oikeasti trooppinen paratiisi.



Tällä pellollla oli jotain selvästi oraalla. Mitä ihmettä se voi marraskuun lopussa olla?


Kevät on jo tulossa. Se on nyt omin silmin nähty. Toivoa siis on.


PS. Vielä ehdit osallistua arpajaisiin, jotka järjestettiin tämän blogin 1-vuotissynttärin kunniaksi. Palkintona lankaa ja suklaata, voiko parempaa yhdistelmää ollakaan? Osallistua voit täällä

4 kommenttia:

  1. Meilläkin pellot puskee uutta ruohoa lähes samalla vauhdilla kuin kesällä ja leppä näytti työntävän jo uutta lehteä... Vähän jotain pientä häikkää näissä vuodenajoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ilmastonmuutos antaa talven tilalle oikein pitkän kevään, niin mulle käy!

      Poista
  2. Viehkeitä kuvia. Avaraa. Vihreyttä! Talvea silti. Terveisiä Myrskyiseltä Perämeren saarelta Hailuodosta! Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven vihreys täällä jaksaa aina ihmetyttää ja ihastuttaa. Mukavaa joulunalusaikaa Hailuodolle Brysselin myrskyistä!

      Poista