lauantai 24. tammikuuta 2015

Kauluri ja lapaset valmistuivat, mutta missä on talvi?

Sille kirjoneulemyssylle valmistui sitten kaveriksi kauluri ja lapaset.




Kauluri on tehty "omasta päästä". Halusin ehdottomasti poolokauluksen, josta ei pääse kylmä sisään, joten joustinneule oli selvä valinta. Petroolin värinen lanka on Novitan seiskaveikkaa ja värillinen Lang Yarnsin millecoloria.  Sitä oli myssyn jäljiltä enää puolisen kerää, joten tein kauluriin vain muutaman kapean väriraidan. Puikkoina oli 4 mm pyöröt.


Lapaset on neulottu Novitan perusohjeella. Tarkoitus oli silmukoida niihin myssyn kuvioita, mutta inspiraatio loppui kesken. 


Nyt onkin sitten talvisetti valmis, joten sopisi vaikka sen talvenkin tulla. Tänään oli jo pientä yrityksen makua kun aamulla ikkunasta paljastui valkea maa. Upean aurinkoinen päivä sen ohuen lumikerroksen kuitenkin jo ehti sulattaa, kuten tästä iltapäivemmällä otetusta kuvasta näkyy.


Tällainen muhkea otus tuli nimittäin vastaan kun kävin miehen kanssa kauppareissulla vähän Brysselin ulkopuolella. Voiko tuo kaikki olla villaa? Olisipa ollut sakset mukana :-)

Seuraavana jatkuvat taas huovutuskokeilut, olen jäänyt niihin ihan koukkuun. Joululomalla neulotut tossut olivat niin suositut, että nyt niitä on ihan tilauksessa asti. Ikävä kyllä sitä samaa lankaa ei enää varastoissani ole, joten päätin kokeilla paikallisesta käsityökaupasta löytyneellä smc:n Wash+Filz-it! -langalla. Riskillä siis mennään.


Seuraavalla kerralla kerron miten kävi. Pitäkää peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti