torstai 16. heinäkuuta 2015

Lankalihis hyvällä mallilla ja muita kesälomakuulumisia

Parin viime viikon aikana ovat Alicanten lankakaupat tulleet tutuiksi. Olin itse asiassa aika yllättynyt koko kauppojen olemassaolosta ja olinkin roudannut Belgiasta matkalaukussa pari kerää hätävaraksi kun arvelin ettei täältä mitään löydy. En odottanut että neulominen ja neuleet olisivat kovin pop tällaisessa ikuisen kesän merenrantakaupungissa, mutta näköjään onneksi erehdyin.


Se hätävaralanka on edelleen matkalaukun pohjalla ja paikallisista käsityökaupoista on kyllä löytynyt täydennystä akuuttiin lankatarpeeseen. 

Kovin laajoja valikoimia kaupoissa ei ole, mutta varsinkin puuvillalankoja löytyy tähän aikaan vuodesta joka lähtöön. Ostin itselleni "maistiaisiksi" muutaman kerän espanjalaista Valeria di Roma -lankaa, joka on jo puikoillakin.


Ja jos jaksatte vielä yhden aurinkohatun, niin tässäpä olisi. Näiden kanssa jäi ns. putki päälle. Ne valmistuvat todella nopeasti ja helposti, ja näitä voi koristella mielensä mukaan. 


Tähän viimeisimpään en tehnyt kukkaa, vaan saajan toiveesta vähän isomman lierin. Fiyi-lankaa kului tasan 100 g ja ohjeen pohjana oli edelleen se sama Garnstudion hattu. Muokkasin taas pitsiosuutta vähän ja tein koko lierin kiinteillä silmukoilla, jotta saisin siihen enemmän ryhtiä.
Tästä viimeisimmästä en ehtinyt saada edes kunnollista kuvaa ennen kuin se lähti uudelle omistajalleen.


Seuraava käsityö ei ole näillä näkymin aurinkohattu, vaan jotain ihan muuta.

Tässä vielä tunnelmapala Alicanten illasta. Toivottavasti siellä Suomessakin päästään vihdoin nauttimaan kesän lämmöstä.








3 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanan näköisiä lankoja! ja tosi kivoja nuo aurinkohatut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissani on haaste sinulle :)

      Poista
    2. Kiitos paljon, olen oikein otettu! Täytyykin ruveta suunnittelemaan vastausta :-)

      Poista