sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Claire

Fanitan kovasti Netflixin House of Cardsia (hyvää neuleseuraa), ja pidän kovasti Claire Underwoodin tyylistä. Pukeutumisessa siis, en välttämättä muissa asioissa. Voi sanoa, että hänen ansiostaan musta ja valkoinen tulivat uudestaan vaatekaappiini, aikaisemmin olin hylännyt ne liian jyrkkinä omiin kalpean suomalaisiin väreihini.
Yhdessä jaksossa Clairella oli yllään musta tai hyvin tumma slipoveri, josta sain idean omalleni.
Lankakaupasta ostin muutaman kerän Lang Yarnsin Donegalia tummanharmaana tweedinä. Lanka on hyvin rouheaa ja siinä on harmaan lisäksi häivähdys valkoista ja harmaan sävyjä siellä täällä.

Liivi on neulottu mututuntumalla ja pyörönä alhaalta ylös. Mallineuleena on hyvä ja yksinkertainen 2 kerrosta oikein, 2 kerrosta 2o2n, jonka olen jostain taannoisesta sukkaohjeesta pöllinyt. 
Halusin Clairen tapaan liiviin aika pelkistetyt linjat enkä ruvennut kehittelemään mitään ylimääräisiä kommervenkkejä. Kaula-aukosta neuloin korkean ja huolittelin sen ja kädentiet 2o2n -joustinneuleella.  
Ja kerrankin voin elvistellä sillä, että otin selvää neuletiheydestä, jonka avulla laskin tarvittavat silmukkamäärät. Tästä poikkeustapauksesta huolimatta neuletiheys ja minä emme edelleenkään ole erityisen lämpimissä väleissä.

Langasta voisin sen verran mainita, että vaikka jälki on hienon näköistä, niin kylläpä se oli vastahakoista neulottavaa! Lanka ei karheutensa takia luista oikein mihinkään suuntaan, joten neulominen kävi ihan työstä. Sen takia varmaan tästä tulikin ns. ikuisuusprojekti, jonka valmistuminen kesti kuukausikaupalla.
Mutta kuulkaapas kummia, tämän valmistuttua minulla ei ollut hetkeen yhtään keskeneräistä neuletta missään komeroiden kätköissä vaanimassa.
Vieroitusoireet kuitenkin iskivät hyvin pian, joten uutta on jo tulossa.

Ohje:   Oma (Ravelryssä tarkemmat silmukkamäärät ja karkeat suuntaviivat)
Lanka:   Lang Yarns Donegal, menekki n. 150 g
Puikot:  3.5 mm

lauantai 8. lokakuuta 2016

Talven varalle


Vaikkei ihan ensi näkemältä arvaisi, tämä setti oli yksi kesäneuleistani. Pitkille auto- ja laivamatkoille piti löytää joku pieni ja helppo käsityö, joka ei veisi liian isoa tilaa laukussa.
Lankalaatikossa oli sopivasti hamstrattuna kerä Regian harmaata tweediä (Regia 6-fädig tweed), joka riittäisi mukavasti johonkin pieneen myssy- tai sukkaprojektiin.  

Vaikka sain vietettyä ravelryn syövereissä paljon aikaa tutkimusretkillä, mikään valmis ohje ei oikein puhutellut. Sen sijaan mielessä alkoi pyöriä idea löysästä tupsullisesta piposta, jonka alla ei kampaus heti litisty sekä palmikkokuvio, joka ei kuitenkaan olisi ihan sitä perinteistä tavallista mallia.  


Näistä aatoksista syntyi myssy, joka sai nimekseen Väre kun pintaneule muistuttaa minusta kovasti väreilevää vedenpintaa. Neuloin tätä myös kesämökin laiturilla, joten voi olla että yhteys tuli sieltä.



Lapaset tein jälkeenpäin kun huomasin että lankaa jäi tähteeksi ainakin puoli kerää. Koska en ollut varma riittäisikö se lapasiin, harkitsin ensin kämmekkäitä, mutta rohkeana (ja kylmäsormisena) suomalaisena päätin lopulta tehdä kokonaiset lapaset. Ja riittihän se lanka, jopa niin hyvin, että sitä jäi vieläkin johonkin sopivaan jämälankaprojektiin.

Lapasen kädensuulla on samanlainen taite kuin myssyssä ja kämmenselkään on neulottu samaa pintakuviota.



Oikean lapasen kämmenpuolella on jekku. Otan aika paljon valokuvia ulkona, joten neuloin lapasen kärkeen etusormelle pienen aukon kuvien ottamista varten. Näin ei tarvitse palelluttaa koko kättä kun hyvä kuvauskohde tulee hollille kun lapasta ei tarvitse ottaa kokonaan pois. 
Aukko on tehty samalla tekniikalla kuin napinlävet.


Talveen on nyt siis varauduttu kunnolla. Tosin ennen viime viikkoa ei ainakaan täällä Brysselissä edes ollut merkkejä mistään talven tulosta, eikä melkein syksynkään. Päinvastoin, päivät olivat aurinkoisia ja koko syyskuu oli lämpimämpi kuin esim. kesäkuu, jolloin ihmettelin monesti minne kesä on unohtunut. 
Viikko sitten tapahtui selvä käänne ja joinakin aamuina on käsineitä jo vähän kaivannut. 



keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Markkinahumua ja kurpitsakeittoa

Brysselissä vietetään kerran vuodessa autotonta päivää. Silloin on yksityisautoilu kaupungissa päivällä kielletty ja liikkuminen julkisilla on ilmaista. Kadut täyttyvät autojen sijasta pyöristä, potkulaudoista, rullaluistelijoista ja jos jonkinlaisista kulkupeleistä. Varsinkin lapset ovat innoissaan kun pääsevät kaduille pyöräilemään ja luulenpa, että ajatus nähdä kaupunkia muualtakin kuin liikenneruuhkan seasta on myös aikuisten mieleen.

Pikkumies ei ole hiffannut että on autoton päivä
Tänä vuonna päivä sattui olemaan kaunis ja aurinkoinen, mikä ei aina ole ihan itsestäänselvyys Brysselin ilmastossa. En tiedä, oliko liikennevalvonta tällä kertaa löperömpää, mutta autoja näkyi katukuvassa yllättävän paljon ottaen huomioon että oli autoton päivä.

Minä ja mies hyppäsimme metroon ja hurautimme kaupungin toiselle laidalle Anderlechtin markkinoille. Vaikkei Bryssel mitenkään suuren suuri ole, on tämä kaupunginosa jäänyt minulle aika vieraaksi. Se on ihan toisella puolella kaupunkia kuin missä itse asun ja tutuksi se on tullut lähinnä uutisista ja siellä käydystä terroristijahdista viime kuukausina.


Mutta isot markkinat sinne pystytetään joka sunnuntai. Tarjolla on kaikkea mitä maa päällään kantaa; vihanneksia, hedelmiä, lihaa, kalaa, mausteita, vaatteita, kodintarvikkeita, kukkia, eläviä eläimiä ja vaikka mitä muuta. Ympärillä kuuluu puheensorinaa eri kielillä, mutta voisin melkein sanoa että ranska ja flaami taitavat olla vähemmistössä.  
Markkinoilla tuntuu kuin olisi lähtenyt matkoille ja päätynyt Pohjois-Afrikkaan tai Lähi-Itään. Hintatasokin on murto-osa keskikaupungin supermarkettien hinnoista. Meille lähti mukaan iso kassillinen kauden vihanneksia ja hedelmiä. 
Kotona tein päivän saaliista maailman parasta kurpitsakeittoa, jossa maistuu kurpitsan lisäksi chili ja kookos. 



Alkuperäinen ohje löytyy täältä, mutta alla oma versioni, jota olen tuunannut helpommaksi ja määrää vähän pienemmäksi.

Kurpitsakeitto
  • Pieni kurpitsa (n. 0.5 kg), kuori ja poista siemenet, pilko paloiksi
  • Ruokalusikallinen limetin lehtiä (ainakin täällä Belgiassa myydään hienonnettuna purkissa, löytyy aasialaisista kaupoista)
  • 1-2 chiliä riippuen tulisuusasteesta, poista siemenet
  • 2 valkosipulinkynttä 
  • 5 cm pala tuoretta inkivääriä kuorittuna 
  • 1-2 sitruunaruohoa 
  • Nippu tuoretta korianteria 
  • 1 teelusikallinen five-spice maustetta (saatavilla aasialaisista kaupoista)
  • 1 teelusikallinen jeeraa eli juustokuminaa
  • 1 sipuli 
  • Oliiviöljyä
  • 0.5 litraa kana- tai kasvislientä
  • 1 dl basmati- tai jasmiiniriisiä
  • 1 purkki (400 ml) kookosmaitoa
  • Suolaa ja pippuria
  • 1 limetin mehu 

Hienonna limetin lehdet, chili, valkosipuli, inkivääri, sitruunaruoho, korianteri, sipuli ja mausteet tehosekoittimella massaksi ja keitä oliiviöljyssä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia jotta kaikki aromit irtoavat.
Lisää kana- tai kasvisliemi ja kurpitsa. Keitä kunnes kurpitsa pehmenee (15-20 minuuttia). Hienonna tehosekoittimella tasaiseksi soseeksi. Lisää riisi ja kookosmaito. Keitä kunnes riisi on kypsää. 
Lisää halutessasi yhden limetin mehu sekä tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Nauti.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Sekalainen sukkapostaus

Brysselin helleaalto hellitti viimeinkin ja nyt voimme pikkuhiljaa ruveta nauttimaan lempivuodenajastani syksystä. Syksyllä valo muuttuu vinommaksi, päivät lyhyemmiksi, ilmaan tulee kirpeyttä ja minä rupean neulomaan urakalla sukkia.


Miehen varpaita lämmittämään neuloin viime vuonna oppimallani varpaista varteen -tekniikalla perussukat, joissa on tiimalasikantapää. 

Lankana oli Regian valmiiksi raidoittuva 4-fädig Vermont Color ja puikot 2.5 mm.  Lankaa kului näihin koon 43 sukkiin reilusti alle 100 gramman kerä. 
En ole ihan hirveän innostunut näistä valmiiksi raidoittuvista langoista, mutta tästä värimaailmasta tykkäsin, ja niin tykkäsi (onneksi) mieskin.



Työkaverini täytti myös vuosia. Sain tietää merkkipäivästä vain pari päivää ennen h-hetkeä, joten aikaa ei ollut kovin suureellisiin neuleisiin. 


Nämä pienet sukkaset valmistuivat parissa illassa Narcosin loppujaksoja katsellessa. Tekniikkana taas  kerran hyväksi havaittu 'varpaista varteen'. Kuvioneule jalkapöydän puolella ja sukanvarressa on sitä samaa valepalmikkoa, johon kirjoitin ohjekaavion tänne. Lankana oli Dropsin Alpacaa ja sitä kului vajaa kerä eli vähän alle 50 grammaa. Sukan kokokin tosin oli hyvin pieni 36-37. Puikot 3 mm. 


Itselleni neuloin kotitossut. Minulla on ollut hakusessa helppo ja hyvä huovuttamaton tossumalli ja nyt sen taisin löytää tästä 'Nola's slippers' -ohjeesta. 


Lankana oli Suomen lomalta tuotu Novitan Kajo, joka oli vähän liian muovimaista makuuni, mutta joka näihin tossuihin sopi erinomaisen hyvin. Langan väri vaihtelee taivaansinisestä syvien vesien tummaan ja onpa mukana välillä häivähdys vihreääkin. Väri on yksi kauneimmista mitä olen langoissa nähnyt, harmi ettei se näissä kuvissa pääse ollenkaan oikeuksiinsa. 

Tossut neuloin 6 mm pyöröpuikoilla ja lankaa kului yksi 100 gramman kerä. Ohje oli todella helppo ja nopeatekoinen, ja sopii hyvin myös aloittelijoille. Lopputuloksena sain erittäin joustavat ja mukavan tuntuiset tossut.
Nämä jalassa kelpaa neulojan huilata ennen seuraavaa projektia. 


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Villatakki vähän viileämpiin kesäaamuihin

Taisin mainita, että ostin Suomen lomalla pari erää Novitan lankoja. 
Ensimmäisestä erästä valmistui parisen viikkoa sitten villatakki viileämpiin kesäaamuihin.


Ohje on taas kerran Garnstudion valikoimista ja miellytti heti silmää. Mallissa on pitsineuleella tehdyt hihat ja sileää neuletta oleva vartalo-osa. Takki neulotaan raglanina ylhäältä alas. Ohjeen mukaan raglanlisäykset tehdään langankiertona vain hihan puolella, jolloin sileän neuleen puolelle ei tule reikiä. Minä tykkäsin rei'istä, joten tein kaikki lisäykset langankiertona. Lisäksi tein, ohjeesta poiketen, helmaan samanlaisen reunuksen kuin yläreunassa ja hihoissa.
Muuten menin ihan ohjeen mukaan. 


Nelosen puikoilla, paksuhkolla langalla ja muutenkin hyvästä ohjeesta innostuneena tämä takki valmistui viikossa.
Erityisesti pidän tästä väristä, tai oikeastaan paremmin sanottuna epäväristä. En vieläkään tiedä onko takki beige vai harmaa vai joku muu, mutta ehkä juuri tämän ominaisuuden takia se käykin sitten ihan kaikkien vaatteiden kanssa. Tämä onkin ollut ahkerassa käytössä heti valmistumisestaan lähtien.


Pähkinänkuoressa:
Malli: Sea Nymph
Lanka: Novita Sisko, 350 g 
Puikot: 4 mm

lauantai 27. elokuuta 2016

Varustautumista helleaallon jälkimaininkeihin

Brysseliin iski tällä viikolla helleaalto. 

Erittäin vaihtelevan ja vähän koleankin kesän jälkeen lämpömittariin pamahti yhtäkkiä 30 astetta tai enemmänkin. Kaupoista myytiin tuulettimet ja ilmastointilaitteet loppuun ja auringonpalvojat valtasivat puistojen nurmikot. Sää-appsit varoittelivat ääriolosuhteista.


Tarvinneeko sanoakaan, että neuleet eivät nyt houkuttele eivätkä muutenkaan tunnu kovin ajankohtaisilta. Varmaan puikot alkavat taas heilua kun lämpöasteet vähenevät ja kaikki syksyn kiinnostavat telkkarisarjat alkavat.

Taannoisella Suomen kesälomalla sen sijaan tuli neulottua mm. tämä puuvillainen pusero.


Alkunsa tämä sai kun yhdessä kuopiolaisessa sittarissa (Ne karkkihyllyt! Missään muualla maailmassa ei ole semmoisia! Arvatkaa vaan montako salmiakkisuklaata lähti mukaan?) sattui olemaan tarjouskorissa Novitan Eco Cotton –lankaa. Tykkäsin kovasti langan rouheudesta ja kierrätysideasta muutenkin. 
Jos olet blogiani seurannut, niin olet varmasti huomannut, että harrastan aika paljon kierrätystä myös lankojen suhteen; yleensä tosin niin, että puran omia vähälle käytölle jääneitä tekeleitäni ja neulon langoista jotain uutta.

Ravelryssä tästä langasta oli tehty enimmäkseen kodintekstiilejä, mutta Novitan sivuilta löysin muutamia vaateohjeitakin. 
Minulla oli alusta asti ajatuksena neuloa farkkuihin käypäinen rento pusero edessä olevia viileämpiä kesäiltoja varten. Mikään ohje ei ihan sellaisenaan ollut sopiva, joten poimin taas parhaat palat tästä ja tästä mallista, ja yhdistin sekaan vähän omiakin ideoita. Lopputulemana tuli ihan mukava ja helppo pusero, joka valmistui isoilla puikoilla nopeasti siitäkin huolimatta, että otin alun taas pariin kertaan uusiksi kun yliarvoin koon.


Pusero on neulottu yhtenä kappaleena ylhäältä alas. Yläosaan, helmaan ja hihansuihin on neulottu joitakin kerroksia ainaoikeaa (tässä tapauksessa pyöröpuikoilla 1 kerros oikein, 1 nurin).
Takakappaleesta tein vähän pidemmän kuin etukappaleesta, kun sellainen näyttää nykyään olevan muoti. Jos jotain tekisin nyt toisin, niin tekisin helmasta vielä ihan hitusen pidemmän. Luulin nimittäin, kuten joskus on käynyt, että pingotettaessa neule venyy aika lailla. Tämä ei liiemmälti venynyt ja jäikin siten melko naftiksi.


Lanka oli sen verran karheaa, että neulomisessa oli ihan työtä. Lasken tämän puseron neulomisen ihan voimaharjoitteluksi, lankakaan kun ei ollut ihan kevyemmästä päästä. En taaskaan muista paljonko sitä kului, mutta veikkaanpa että noin 8 kerää eli 800 grammaa.  

Langasta vielä sellainen vähän erikoinen huomio, että neulottaessa siihen tuli outo, vähän ummehtunut tai jotenkin tunkkainen haju. En tiedä johtuuko se siitä, että lanka oli kierrätyspuuvillaa. Joka tapauksessa hajuhaitta poistui heti ensimmäisessä pesussa. Langasta irtoaa myös aika paljon nöyhtää, joten vaatteen alle ei kannata laittaa kovin eriväristä t-paitaa.



Speksit:
Malli: oma sävellys
Menekki: 800 g
Puikot: 5 mm (Novitan koivu-pyöröpuikot, ihan huiput muuten!)

Tämä pusero päällä on hyvä siirtyä syksyyn päin. Ensin kuitenkin vietetään kunnon intiaanikesää. Läheisessä puistossa järjestetään tänä viikonloppuna Havanabeek musiikkifestivaalit, joissa teemana on tietenkin Kuuba. Sääkin on kuin tilauksesta trooppinen, joten sinne siis! 
Tässä teillekin pienet maistajaiset latinomusiikkia. Tällä saa kyllä lämpötilan nousemaan missä olosuhteissa tahansa. 


SaveSaveSaveSave

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kauluri ja sen ohje

Kävin siis Suomessa kesälomalla ja liekö säillä ollut osuutta asiaan, mutta neuloin kevyiden kesäneuleiden sijaan kaulurin ja pipon.

Molemmat tuli neulottua ihan omasta päästä ja tällä kertaa kirjoitin ohjeetkin muistiin vastaisen varalle.

Aloitetaan kaulurista.


Käytän kylmemmillä ilmoilla aina jotain kaulan lämmitintä. Huivit ovat ihan ok, mutta huiveja on minusta vaikea saada pysymään kiinni ja paikoillaan. Tykkään siitä,  että talvella kylmä ei pääse sisään takin kauluksesta. Parhaita lämmittäjiä tässä mielessä ovat poolopuserot.

Päätin siis neuloa kaulurin joka sopii tämänhetkiseen jokasään takkiini. Syntyi kauluri, joka muistutti niin kellomaista kukkaa, että annoin sille nimen Campanula.


Erittäin helppo ohje kauluriin on seuraavanlainen:

Campanula

Lanka: Katia Air Alpaca, 50 g
Puikot: 4 mm pyöröpuikot
  • Luo 108 silmukkaa. Silmukkamäärä on jaollinen 4:llä, joten lisäämällä tai vähentämällä silmukoita 4:n erissä kaulurista saa halutessaan isomman tai pienemmän. 
  • Neulo 2 oikein 2 nurin joustinneuletta 11 cm.
  • Lisää 11 cm:n jälkeen oikein neulottujen silmukoiden väliin 1 silmukka (Nosta kahden silmukan välinen lanka puikolle ja neulo se kiertäen (=takareunasta) niin ettei lisäyskohtaan tule reikää).  Jatka joustinneuletta nyt 3 oikein, 2 nurin kunnes työssä on 16 cm.
  • Lisää 16 cm:n jälkeen oikein neulottujen silmukoiden loppuun 1 silmukka ja jatka joustinneuletta 4 oikein 2 nurin kunnes työssä on 22 cm.
  • Lisää 22 cm:n jälkeen oikein neulottujen silmukoiden keskelle 1 silmukka ja jatka joustinneuletta 5 oikein 2 nurin kunnes työssä on 27 cm (tai niin pitkä kuin kauluristasi haluat).
  • Jatka neuletta vielä kunnes työn pituus on 30 cm.
Neulo reunus seuraavasti:
  • 1. Krs: *1 langankierto, 1 oikein, 1 lk, 1 o, 1 lk, 1 o, 1 lk, 1 o, 1 lk, 1 o, 1 lk, neulo 2 s oikein yhteen* Toista tätä kerroksen loppuun.
  • 2. Krs: neulo oikein. 
Päättele neule.



(Disclaimer: Tätä neuletta ei ole kukaan testineulonut, joten jos huomaat ohjeessa jonkun virheen tai puutteen, niin mielellään otan vastaan palautetta.)

EDIT 17.8.2016
Langan määrä korjattu 100 grammasta 50 grammaan. Huomasin ravelryä päivittäessäni, että Air Alpaca kerät ovat 25 gramman painoisia ja tähän tarvitaan niitä kaksi.