lauantai 7. helmikuuta 2015

Tossua toisen jälkeen

Vaikka tuntuu, että rupean jo toistamaan itseäni niin kerron silti, että täällä on taas valmistunut pari huopatossuja. Tällä kertaa tosin vähän erilaiset kuin ne aikaisemmat.



Lankana oli uusi tuttavuus Schachenmayr Wash+Filz It! ja puikot kokoa 9 mm. Neuloin tossujen aihiot suunnilleen samankokoisiksi kuin edellisissä,  ja virkkasin reunaan piristykseksi erivärisellä langalla muutaman kerroksen. 



Tossuista tuli ihan mukavan näköiset ja kokoiset, mutta ei kuitenkaan ihan sellaiset kuin odotin. Tämä lanka oli paljon paksumpaa ja huopamaisempaa siihen edellisten tossujen lankaan verrattuna. Ohjeen mukaan nämä piti pestä 40 asteessa. Laitoin tossut koneeseen parin pyyhkeen kanssa, mutta lopputulos oli pettymys. Tossut olivat huopuneet aika epätasaisesti ja joissakin kohdissa neule näkyi selkeästi kun taas jotkut kohdat olivat huopuneet paremmin. Lisäksi pyyhkeistä oli tarttunut tossuihin nukkaa niin että ne näyttivät koneesta otettuina jo valmiiksi käytetyiltä. Kokokin oli jäänyt ison puoleiseksi.
Harmitti. 
Hautasin tossut pyykkikorin pohjalle ja viikonloppuna tartuin uudestaan toimeen. Lykkäsin popot suoraan 60 asteeseen farkkujen seuraksi ja laitoin pitkän ohjelman päälle. Ja kuinkas kävi? Tossut tulivat ulos lähestulkoon samanlaisina kuin koneeseen laitettaessa, ainoastaan pyyhkeestä tarttunut nöyhtä oli peseytynyt pois. Epätasainen huovutuspinta oli edelleen epätasainen, mutta koko oli aavistuksen verran pienentynyt.



Ihan hyvät näistä silti tuli, vaikkeivat ne ihan kaikkia laatustandardejani täytäkään.

Luulen, että huovutuskokeilut tällä langalla jäävät tähän, mutta huovutus itsessään kyllä jatkuu, on se vaan niin koukuttavaa. Jos sinulla on joku huovutukseen sopiva lankasuosikki, niin kerro. Alan tässä nimittäin katsella yhtä sillä hyvällä huovutuslangalla neulottua villatakkia jo vähän "sillä silmällä".   





3 kommenttia:

  1. Minulla on eniten kokemusta Novita Huopasesta, kaksinkertaisena. Sitä uskallan jatkossakin käyttää. Lidlissa myytyä huopalankaakin on moni kehunut, itsekin ostin sitä, mutten ole vielä kokeillut. Sen olen huomannut, että tossut ovat kelpo lahja melkein kenelle tahansa, jopa parempi kuin villasukat.

    VastaaPoista
  2. Itse olen huovuttanut lapaset Novitan Huopasella joskus kauan sitten. Tämmöisiä huovutettuja tosssuja olen ihaillut pitkään ja miettinyt että pitäisi kokeilla. Kaapista löytyy Novita Joki -lankaa odottamassa huovutus inspiraatiota. :) Olen myös miettinyt että Dropsin Eskimo voisi kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä, täytyypä laittaa tuo Novitan huopanen seuraavan Suomen matkan ostoslistalle. Lahjaksi nämäkin tossut oli tarkoitus antaa, mutta taidan huovuttaa uudet kunhan löydän sopivaa lankaa.

    VastaaPoista