sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Tällä viikolla

Kukaan ei ole varmastikaan voinut olla kuulematta uutisia tämänviikkoisista terrori-iskuista Zaventhemin lentokentälle ja Maelbeekin metroasemalle.


Melkein jokainen Brysselissä asuva voisi kirjoittaa läheltä piti -tilanteista, koska kumpikin paikka on hyvin tuttu ja keskeinen.

Itsekin olin maanantai-iltana, 12 tuntia ennen iskuja, Zaventhemin lentokentällä koko perheen kanssa odottamassa lentoa pääsiäismatkalle. Tulimme paikalle himpun verran liian aikaisin ja jouduimme odottelemaan lähtöselvityksen aukeamista. Hengailimme lähtöaulassa ja kävimme kahvilla aulan kahvilassa. Olimme innoissamme tulevasta matkasta. Näimme aulassa partioivat sotilaat ja menimme läpi mittavien turvatarkastusten. Kävimme haistelemassa parfyymeita lentokenttämyymälässä.

Kun seuraavana aamuna kuulin pommeista lähtöaulassa ja näin uutisissa ihmisten juoksevan lentokenttämyymälän edestä savun keskellä, en voinut uskoa koko asiaa.
Samaan aikaan tuntui siltä, että olin juuri voittanut lotossa täysosuman.

Eilen palasimme kotiin, lento oli ohjattu toisen kaupungin lentokentälle. Lentokenttäbussin jälkeen otimme metron kotiin.



Tunteikkain hetki oli se kun metro ajoi, huomattavasti normaalia hitaammin, hiljaisen ja pimeän Maelbeekin metroaseman läpi.

Tänään sytytin kynttilän kaikille niille jotka eivät voittaneet lotossa.



lauantai 19. maaliskuuta 2016

Still light


Monen viikon tikuttamisen jälkeen sain valmiiksi yhden ikuisuusneuleistani, Still Lightin.
Tämä on neule, jota on neulottu ja hehkutettu monissa blogeissa, eikä syyttä, koska aivan nerokas mallihan tämä on. Yksinkertainen ja kaunislinjainen, helppo neuloa ja uskoisin että myös käyttää.

Langaksi hankin kerrankin ohjeen mukaista Dropsin Alpacaa, joka oli ihanan pehmeää ja mukavaa neuloa. Langan väri, tumma turkoosi, ei ollut niitä ihan kaikkein silmäystävällisimpiä vaihtoehtoja hämärinä sydäntalven iltoina neulottavaksi. Väri on kuitenkin kaunis ja vaihtelee valosta riippuen sinisen ja violetin sävyissä. Turkoosia siitä tosin ei saa tekemälläkään, tai sitten olen värisokea.


 Vaikka neuloin puseron ohjeen mukaan ja ohjeen mukaisilla langoilla, niin onnistuinpas kuitenkin saamaan jännitysmomentin aikaan neuletiheyden kanssa. Luin nimittäin epähuomiossa, että pusero neulotaan 3,5 mm:n puikoilla kolmosen sijaan ja huomasin tämän virheeni vasta kun olin neuloa posottanut jo lähes kainaloihin asti. En jaksanut ruveta purkamaan, vaan jatkoin neuletta tyynesti XS-koossa. Neulepinnasta tuli hyvin pehmeä ja ilmava, eikä tuo väärä neuletiheys haitannut mitään.



Ainoa asia, joka jäi vähän kaivelemaan on se, että hihat olisivat saaneet olla himpun verran tyköistuvammat. Nyt niistä tuli vähän löperöt, mutta ei niin paljon, että jaksaisin ajatella muutostöitä. Vähän huolettaa myös miten tuo alpakkalanka käyttäytyy myöhemmin, nyppyyntyykö helposti? Jos sinulla on tästä kokemuksia niin kerro.

Vielä lopuksi haluan esittää kiitokset uusille KnitPron pyöröpuikoilleni, joiden ansiosta neulominen oli niin helppoa ja hauskaa. Kyllä tämä neulominenkin taitaa olla välineurheilua.


Speksit:
Malli: Still light
Lanka: Drops Alpaca
Menekki: Vähän vajaa 8 kerää, eli n. 400 g
Puikot: 3,5 mm

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kevään merkit

Ilmassa näyttää olevan jo ihan selviä kevään merkkejä:

1. Neulomistahti on selvästi piristynyt ja yksi ikuisuusprojekteista on pingottumassa. Tästä lisää piakkoin.



2. Ensimmäiset kirsikkapuut ovat puhjenneet kukkaan ja magnoliat seuraavat ihan kohta perässä.



3. Kevätinnostuksen vallassa juoksin lankakauppaan hankkimaan vähän täydennystä. Ai mikä lankapaasto? 



4. Laitoin puikoille kaksi uutta neuletta.




Ihana kevät! Nyt ei tarvittaisi kuin muutama lisätunti vuorokauteen.


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kaffen kutsu


Still lightista puuttuu enää muutama sentti helmasta, mutta niin se vain sai siirtyä syrjään kun Kaffe Fassetin kutsu kävi.

Viikon takaisella Saksan piipahduksella tarttui paikallisesta kässäkaupasta mukaan muutama kerä sukkalankoja, joiden joukossa oli myös kauniin sävyistä Schachenmayr Regian design line by Kaffe Fasset -lankaa.


 Jotta neuleessa olisi vähän enemmän haastetta, päätin ensimmäistä kertaa eläissäni neuloa sukat aloittaen kärjestä. Ja kun vaarallisille vesille oli lähdetty niin päätin rohkeasti kokeilla myös tiimalasikantapäätä sen perinteisen vahvistetun sijaan.  Leikittelin ajatuksella kokeilla molempien sukkien neulomista yhtä aikaa pyöröpuikoilla,  mutta se olisi ollut jo liian extremeä minullekin. Hyvä ja selkeä ohje kärjestä aloitettaviin sukkiin löytyi täältä ja tiimalasikantapään tekeminen taas täältä.

Ostin lankaa kaksi 50 gramman kerää ja ajattelin käyttää kaiken näihin sukkiin. Lanka oli kuitenkin riittoisampaa kuin luulinkaan ja lankaa jäi vielä jäljellekin.

Käyttösukat näistä tuli ja erityisesti pidän noista syvistä väreistä. Perheen teini on jo iskenyt näihin silmänsä ja se jos mikä on aina onnistuneen lopputuloksen merkki.


Malli: Kärjestä aloitettava perusmalli, 12 silmukkaa/puikko, pohkeessa lisätty tasaisin välimatkoin 3 s/puikko.
Lanka: Schachenmayr Regia  Design Line by Kaffe Fassett (konepesun kestävät 40 C saakka, ei huovu, kestää rumpukuivauksen), menekki n. 80 g
Puikot: 2,5 mm

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kietaisuliivi

Kuten olette viimeisimmistä postauksista lukeneet ja bloggaustahdin hidastumisesta arvanneet, ikuisuusprojektit ovat edelleenkin työn alla. Koska niiden tekeminen kestää ja kestää, tekaisin taas välillä vähän nopeamman välityön joka valmistuikin yhdessä viikonlopussa.



Kysymyksessä on nopeatekoinen kietaisuliivi, joka lämmittää ihanasti hartioita. Tämä ohje löytyi vahingossa Novitan arkistoista ja kolahti heti. Kun lankaakin löytyi omasta takaa, oli aivan pakko saada tämä neule puikoille saman tien.

Lankalaatikon pohjimmaisessa segmentissä oli tosiaan useamman vuoden marinoitunut erä Novitan kamalan rumaa Silmu-lankaa. Mies oli sitä aikoinaan jostain lanka-alesta hamstrannut Sulo Vilenin logiikalla "kun halvalla saa". Lanka on mielestäni aina näyttänyt niin sekavan väriseltä ja tuntuiselta, etten ole osannut enkä viitsinyt siitä mitään yrittää. Nuukana ihmisenä en ole sitä raskinut poiskaan heittää.



Onneksi en heittänyt, koska tähän ohjeeseen lanka oli oikein oivallinen. Valmiista neuleesta tuli pehmeä, ilmava ja ihanan lämmin. 
Vaikka lanka vaikutti kerällä aika psykodeeliselta, niin valmiissa neuleessa ne kaikki sekalaiset värit vähän rauhoittuivat lämpimiksi ruskan väreiksi.  




Belgiassa ei keskuslämmitys ole ihan yhtä tehokasta kuin Suomessa joten käytän kotona paljon villatakkeja. Tästä liivistä tuli nyt ihan mukava lisälämmike ja varteenotettava vaihtoehto noille muille kotiasuille. 

Tämä malli on muuten erittäin helppo neuloa, pelkkää joustinneuletta ilman lisäyksiä tai kavennuksia. Sopii siis oikein hyvin aloittelijoille.



Lanka: Novita Silmu
Menekki: 150 g
Puikot 6,5 mm

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tilannekatsaus

Sitä helposti luulisi, että talvi on neulojan parasta aikaa. Mutta jos tikuttaa samanaikaisesti kahta ikuisuusprojektia niin valmista ei meinaa tulla millään.


Työn alla on tämä monissa blogeissakin nähty ja supersuosittu Still Light. Aivan ihana se onkin, mutta olen mennyt laskuissa ihan sekaisin niiden monituisten ennen taskuja tulevien lisäyskerrosten kanssa. Luulin, että tämä olisi oivallinen telkkarineule kun se on sileää neuletta, mutta lisäyksiä saa vahtia koko ajan. 
Voi tietysti olla, että jos keskittyisin enemmän neuleeseen kuin Australian Masterchefiin, niin ohje ei vaikuttaisi niin mutkikkaalta. Mutta loppusuoralla häämöttää ja ehkäpä tämä tästä. Odotukset ainakin ovat korkealla.

Välillä, kun kyllästyy tikuttamaan isompaa neuletta, täytyy tehdä jotain hauskaa ja nopeasti valmistuvaa. Siihen on omiaan huovutetut tossut. 

Ennen

Jälkeen

Ja vielä toiset.

Ennen

Jälkeen

Ja vielä lopuksi uutisia puutarhaosastolta. Kevään merkkejä on ilmassa, koska ensimmäiset hiirenkorvat on jo nähty.


Laitoin joku aika sitten avokadonsiemenen veteen ja muutaman viikon odottelun jälkeen siihen tuli ensin juuri ja sen jälkeen pienen pieni taimen alku. Istutin multaan, eikä aikaakaan kun taimi hujahti parikymmentäsenttiseksi puun aluksi ja teki ensimmäiset lehdet. Tulee suorastaan keväinen olo kun tätä katsoo. Nyt kun tämän vielä saisi pysymään elossa. 
Jos sinulla on hyviä vinkkejä tai kokemuksia avokadon kasvatuksesta niin kerro.

torstai 14. tammikuuta 2016

Vauvan Uggsit

Menen tänä viikonloppuna käymään pikavisiitillä Suomessa ja vaikka olenkin hyvin innoissani matkasta niin suoraan sanoen vähän hirvittää kun sikäläisiä säätiedotuksia katsoo. Lunta ja pakkasta näyttäisi olevan enemmän kuin tarpeeksi. Tuntuu vähän kuin olisi naparetkelle lähdössä. Nyt ne kaikki lämpimät neuleet joutuvat testiin, katsotaan miten käy.

Vertailun vuoksi voin kertoa, että Brysselissä sataa vettä ja on muutama aste plussaa. Ensi viikolle on luvattu mahdollista lumisadetta, minkä johdosta lasten koulu lähetti jo tiedotteen jossa kerrotaan mihin toimenpiteisiin siellä ryhdytään jos tällainen poikkeustilanne sattuu. Kirjeessä muistutettiin vanhempia myös huolehtimaan, että lapsilla on takki ja kengät.

Mutta palataan niihin matkavalmisteluihin. Viime ajat olen neulonut urakalla tuliaissukkia. Viimeisimpänä valmistuivat nämä ihanaiset vauvantossut.


Parasta tässä projektissa oli nopeus. Tossut valmistuvat melkeinpä yhdellä istumalla. Ohje on tarjolla ravelryssä ilmaiseksi ja sitä on helppo seurata.

Ohjeesta poiketen käytin tähän kahta aika erivahvuista lankaa. Neuloin tossujen varret isommilla puikoilla ja pienemmällä silmukkamäärällä paksusta liukuvärjätystä langasta. Valkoinen tossuosa on tehty ihan ohjeen mukaan.

Tossujen konstruktio on tällainen:



Malli: Baby Uggs
Lanka: Adriafil Mistero (varret) ja Schachenmayr Universa (tossut)
Puikot: 5 mm (varret) ja 3.5 mm (tossut)



Nämä tossut ovat ehkä söpöin neuleprojektini ikinä. Mutta suloinen on tossujen tuleva omistajakin. Toivotaan, että nämä pitävät varpaat lämpiminä.